Sunna McRowenta
(Hahmokuva tekeillä)
Nimi: Sunna Fione McRowenta
Kutsumanimet: Sekä etu-, että sukunimellä, saatetaan tuntea myös "Mustana kissana" (Perheenjäsenet saattavat kutsua myös toisella nimellä)
Sukupuoli; Nainen
Ikä: 23
Laji; Pantteri
Asema: Toinen Emerald Wake- aluksen kapteeneista, karkuri
Ulkonäkö; Sunna on mustapantterimaisen musta lukuunottamatta vaaleanpunertavaa nenää ja korvien sisuksia. Toinen hänen silmistään on keltainen mustalla pystypupillilla varustettuna ja vasemman puoleinen on puhjennut, joten tilalla on kylmänsininen lasisilmä. Hän on pukeutunut vaaleanharmaisiin, lahkeista hieman revenneisiin housuihin ja samanväriseen paitaan, jonka hihat ulottuvat juuri ja juuri kyynärtaipeeseen. Hihansuiden lähelle hän on sitonut kangasta pitämään hihansuita tukevasti paikallaan. Näiden päällä hänellä on erikoinen pitkä, hihaton, tummuneen punainen takki jonka ulkoreunoja kiertää noin viisi senttiä leveä kullankeltainen raita, tummunut sekin. Keltaisen sauman päässä kaula-aukon kohdalla, hieman yli olkapäiden, ilmestyy keltaisen raidan sisältä kolme trooppisen linnun sulkaa molemmin puolin. Sulat ovat punavihreitä, pitkiä ja kapeanpuoleisia. Keltaisessa raidassa on vatsapuolella koristeellisia, kullattuja nappeja jotka eivät hevillä irtoa, mikä on hyväksi sillä Sunnan käytössä kestävät napit ovat tarpeen. Takki pysyy vielä paremmin kiinni ruskealla nahkavyöllä. Molemmilla Sunnan kyljillä roikkuu vyöstä kaksi hieman vaaleammasta nahkasta tehtyä tussarikoteloa kuudesti ampuvine sisältöineen.
Luonne; Itsepäinen ja vahvaluonteinen ainakin kuvaavat Sunnaa hyvin. Hän on myös aika ajoin ahdistavankin synkkä, mutta osaa myös olla mukavaa, jopa hyvääkin seuraa jos tilanne niin sallii. Pantteri on myös aikamoisen villi sielultaan matkatessaan merellä kuten aito merirosvo. Merivoimissa vietetyt neljä vuotta ovat kuitenkin muuttaneet Sunnaa pelottavan arvaamattomaksi. Pahimmassa tapauksessa pelkkä menneisyyden muistelu saattaa saada naisen niin roihuavan vihan valtaan, että hänen on satutettava itseään saadakseen ajatukset muualle. Kaikenkaikkiaan Sunna on katuu usein tekojaan, mutta saa nämä ajatukset taitavasti sivuun jonkin ajan kuluttua - yleensä hän uskottelee itselleen tehneensä oikein. Loppujen lopuksi Sunna tulistuu helposti, mutta ei aina näytä sitä. McRowenta välttelee itsensä raivon valtaan lietsomista, sillä ei toivoisi muiden saavan itsestään niin ikävää kuvaa - suuttuessaan pantteri yrittää hillitä itseään mahdollsimman pitkään, mutta raivostuessaan kunnolla pantteri kuitenkin saattaa menettää itsehillintänsä lähes kokonaan. Toinen merivoimien jättämä arpi on se, että Sunna saattaa sortua pahastikin omiin suruihinsa ja murheisiinsa - tällöin hänen kanssaan on vaikea puhua.
Menneisyys; Sunnan ollessa 16-vuotias hänen kapteeni-isänsä otti tämän ylpeänä omalle laivalleen ikäänkuin keräämään oppia kapteeniksi tuloa varten. Hän siis aikuistui merellä kelpo merirosvomiehistön ja kuuluisankin kapteenin silmien alla. Sillä viikolla, kun Sunnasta tuli täysi-ikäinen, merivoimien yksikkö jahtasi hänen isänsä alusta. He olivat tietoisia kapteenin nimestä ja maineesta, mutta he luulivat häntä gebardifurryksi, mikä seikka lopulta pelasti Sunnan tulevaisuuden. Syntyi pienoinen taistelu, missä Sunna sai tikarin pahasti vasempaan silmäänsä. Sitten joku todella isokätinen vahingossa huitaisi kädellään tikarin irti jättäen samalla näyttävät haavat jo ennestään haavoittuneen mustapantterin kasvoihin. Vuolaasti vuotava haava ja hänen ympärillään oleva levoton, rytisevä taistelutanner alkoivat heikentää nuoren merirosvon tajua, ja kun laiva juuri ennen pakoon pääsyään tömähti johonkin veden alla, naaras törmäsi ensin kivuliaasti reelinkiin ja putosi mereen.
Kun hän seuraavan kerran heräsi, hän oli Merivoimien tukikohdassa silmän haava sidottuna. Merivoimat ottivat tytön palvelukseensa tietämättä tämän olevan heiltä karanneen kapteenin tytär. Puhjennut vasemmanpuoleinen silmä korvattiin lasisilmällä, jonka McRowenta sai itse valita. Hän valitsi kylmänsinisen. Sunna kohosi korkealle merivoimien arvoasteikolla, mutta sisimmässään Sunna halusi kostaa verilöylyn, jonka hänen isänsä ja miehistö oli kokenut. Sunna oli merirosvo, jonka voisi sanoa soluttautuneen merivoimiin. Kun hän täytti 22, pakeneminen alkoi hiipiä hänen mieleensä. Keväällä satamasta saattoi helpostikin löytää aluksen, josta saisi paikan. Viimeinen tikki oli merivoimien suunnittelema suuri aalto, jonka tarkoituksena oli harventaa merirosvoja laivastoittain. Sunnan veri kiehahti ja pantteri suuntasi rivakasti huoneeseensa. Hän pakkasi tarvetavaroita nahkaiseen laukkuun ja sitoi pyssyt koteloissaan vyöhönsä. Aamuyöstä hän hiipi tappomielellä sen tukikohdan kateenin ( huoneeseen. Kapteeni oli juuri se, joka sai ajatuksen Suuresta aallosta. Aamunkoitteessa se kapteeni makasi kuolleen vuoteellaan, ja Sunna kuuli juoksuaskeleita muualta tukikohdasta. Hän tiesi murhanneensa, ja tunsi myös olevansa vaarassa. Eivät he häntä kuitenkaan kiinni saisi. Napattuaan mielenkiintoisen näköisen pussin vainajakapteenin pöydältä hän juoksi käytävälle ja ulos rakennuksesta jahtaajat jäljillään. Tussareiden panoksia kului matkalla, mutta silti häntä jahdattiin. McRowenta juoksi nopeasti ja pitkään halki Blue Sean kaupungin yrittäen eksyttää jahtaajansa ja päästä livahtamaan johonkin lähtevään merirosvolaivaan.
Taidot; Tussareiden lisäksi Sunna osasi hyvin myös miekkailun, mutta tämä on jäänyt niin vähälle huomiolle että koko homma on vähitellen unohtunut. Sunna on erittäin notkea ja kaiken lisäksi kestävä ja nopea juoksija. Jos McRowenta näyttää olevan aseeton, ei pidä hämääntyä - perinteisesti nämä furryt osaavat käyttää taidokkaasti omaa kehoaan aseenaan! (Taistelulajien opettelu siis vanhana suvun perinteenä)
Muuta; Sunnan isä on tunnettukin merirosvo Aaren McRowenta (hän käyttää usein valenimeä Jenkins), joka tietoisesti halusi tyttärestään kapteenin isän itsensä poismenon varalta. Ukko on kuitenkin vielä hengissä, mutta siinä missä Sunna on kadottanut hänet, hän on kadottanut tyttärensä. Sunnan tämänhetkinen tavoite onkin etsiä isänsä ja pitää samalla itsensä hengissä merivoimien furryja pakoillessaan.
Lasisilmästä: Sunna ei tietenkään näe sillä, mutta oikeassa valaistuksessa se saattaa näyttää hohtavan. Ja tietty, koska merirosvolla on vain yksi terve silmä, hän erottaa etäisyydet hieman huonosti.
_______________________________________________________________
Tuttavuudet
Marty Wood ~ Tuttu
Laria Loudface ~ Vihamies (mies...? Nainen.)
Edward Armstrong ~ Vanha ystävä
Menossa oleva peli:
- Pakoon keskipäivän aurinkoa
Menneet pelit:
- Taas vesillä
- Ne jahtaavat...
_________________________________________________________________
Chryseiksen kynästä
☠
Muilta <3
☠ ☠ ☠