Orlando Rau

Nimi: Orlando Rau
Kutsumanimet: Orra, Orli, joskus Orlando (ei pidä nimestä)
Sukupuoli; Poika
Ikä: 17
Laji; Orava
Asema: Ei juuri mikään. Koditon nuorukainen~
Ulkonäkö; Orlando on säälittävä tapaus. Hän on hirvittävän laiha - kylkiluut näkyvät selvästi turkin ja nahan alta, mutta silti poika vain sinnittelee hengissä. Orra on luiseva, mutta on onnistunut säilyttämään oravamaisia piirteitä, kuten vähemmän luisevat kasvot ja kirkkaat silmät. Orlandon takkuinen turkki on pääasiallisesti ruskeaa, mutta se on värjääntynyt (ja värjäytyy koko ajan lisää) harmaaksi tai harmahtavaksi silmien alta ( pystysuuntaiset harmaat viirut), käsistä kyynerpäästä alaspäin ja jalkapohjista sekä paikka paikoin hyvin harvasta hännästä. Orran poskista alavatsaan on valkoinen alue. Orralla on harmaat silmät - ne olivat ennen vihreät, mutta ravinnon puutteen takia ne menettivät värinsä. Väri on kadonnut myös hiuksista - tosin siihen syynä on pigmentin vähyys. Orran hiukset ovat valkoiset. Ne ovat äärimmäisen suorat ja yltävät jopa ristiselkään asti. Oravanuorukainen pukeutuu yksinkertaisiin vaatteisiin - vaaleanruskeat housut, joiden lahkeet yltävät polviin ja vaaleanharmaa, kulahtanut lähes hihaton paita ovat Orran vakiovaateparret. Housujen lahkeet ovat repeytyneet aikojen saatossa. Jaloissaan oravalla on tummanruskeat, roomalaistyyppiset sandaalit, joiden naruista koostuva varsi loppuu nilkan yläpuolelle. Aseenaan Orralla on vain oma, hento ruumiinsa - ellei orava satu löytämään jotain mieluista pikkuasetta tulevaisuudessa.
Luonne; Orlando on lähes mykkä, mutta seurasta nauttiva oravafurry. Hän on kärsivällinen, kestävä ja yrittää hymyillä, vaikka huolet ja suru puskevatkin ilon päälle. Orran perusilme on lannistuneen oloinen, mutta sitä kurrepoju ei todellakaan ole. Hänen sisukkuutensa ja voimakkuutensa pääsee välillä pintaan, ja silloin hän on kuin eri furry. Orlando ärsyyntyy aika helposti, mutta suuttuu kunnolla vain aniharvoin. Suuttuessaan orava pyrkii purkamaan pahaa oloaan mahdollisimman tehokkaasti ajattelematta seuraksia sen suuremmin - riippuu toki tilanteesta. Orava on kiltti heille, jotka ovat kilttejä hänelle, ja jos ihan ystäviin mennään, niin heidän kanssaan hän jopa puhuu. Orran ääni ei kulje kunnolla (paitsi äärimmäisen harvoin, jolloin se todellakin kulkee!), joten ääni on vaimea, lähes kuiskaus, mutta helposti kuultava sellainen.
Menneisyys; Orlandon vanhemmat kuolivat kun orava oli pieni, eikä siksi tiedä heistä oikeastaan mitään. Orlando päätyi asumaan huonotuloisen setänsä luokse kahdeksanvuotiaaksi asti. Sitten sekin aika loppui, kun setä mystisesti katosi. Orlandolla ei ollut paikkaa minne mennä, joten hän päätyi kadulle. Hän ansaitsi elantonsa aluksi tekemällä pikkutöitä ruokapalkalla tai kerjäten. Myöhemmin Orlando oppi sitä sun tätä - mm. kalastamaan, lukemaan karttoja, uimaan hyvin, näyttelemään kuollutta (ja pidättämään hengitystä pitkään) ja piirtämään erityisen hyvin. Ruokaa orava sai elääkseen, mutta juuri ja juuri. Lopulta kävi niin, että vaikka hän saikin vatsansa täyteen, hän pysyi laihana ja laihtui yhä vain, kunnes jäi tähän nykyiseen tilaansa. Merirosvoihin orava suhtautuu varsin positiivisesti - opettivathan he oravan uimaan, antoivat hänelle ruokaa ja yösijankin laivastaan siiheksi, kunnes kyseinen laiva lähti taas merille. Merivoimista Orra ei erityisemmin pidä - kenkkuilevathan nämä merirosvoja vastaan.
Taidot; Orlando osaa sitä sun tätä, muttei mitään erityisen hyvin (ainakaan vielä). Erikoistaitona oravapojalla lienee tuo kuollutta näytteleminen.
Muuta; Orlando liikkuu lähinnä hyvän seuran, ruoan, nukkumapaikan tms. perässä, eikä erityisemmin kiinnitä huomiota missä tai missäpäin on. Tärkeintä on pysyä hengissä ja yrittää löytää syytä ja iloa elämään selviytymisen lomassa.
_________________________________________________________________
Tuttavuudet:
Jeremy Brewer ~ Hyvä ystävä
Menossa oleva peli:
- Yksinäinen kalastaja
Menneet pelit:
-
_________________________________________________________________
Chryseiksen kynästä
-
Muilta <3
-