Bernice Redfield

Nimi: Bernice Sani Redfield
Kutsumanimet: Ice, Kleopatra, Bernice, Redfield
Sukupuoli; Nainen
Ikä: 26
Laji; Faaraorotta
Asema: Merivoimien vakooja ja palkkamurhaaja (soluttautuja)
Ulkonäkö; Bernicellä on pääosin harmaa turkki jossa on siellä täällä mustia karvoja tuomassa sävyjä. Hännässä on koko sen pituudelta mustia raitoja, molemmissa ranteissa on yhdet n. kuuden sentin paksuiset käsien ympäri kulkevat raidat. Molempien silmien yläpuolella (ei otsassa) on samankokoiset, valkoiset laikut. Silmät ovat keskenään eriväriset - vasen silmä loistaa sinisyydellään ja oikea on vaaleahkon vihreä. Faaraorotan hiukset ovat pitkähköt ja kellertävän vaaleat. Hiusten latvat yltävät lapaluiden yli, suunnilleen ristiselkään asti. Otsahiukset eivät ole erityisen siistin näköiset, ja ne roikkuvat osittain Redfieldin tuimakatseisten silmien edessä. Molemmissa naisen valkoreunaisissa korvissa (ulkoreunassa) on kahdet kultaiset korvakorut.
Ice on pukeutunut punaiseen, hihattomaan paitaan ja mustiin hieman löysiin housuihin, joiden lahkeet ovat hänelle hitusen liian lyhyet. Hänen ainoa aseensa on hieman tavallista pitkäteräisempi puukko, joka on sidottu vaaleilla kangaskaistaleilla tupessaan faaraorotan vasemman jalan reiteen. Faaraorotta on sitonut lanteilleen vihreän huivin jonka päät ovat valkoiset. Huivi toimii lähinnä koristeena ja piilopaikkana tavaroille, kuten merikartalle ja jokusille muille papereille. Redfield on tehnty huivista vedenkestävän kastamalla sitä lukuisissa öljyissä - näinollen se siis hylkii vettä (paperien parhaaksi) mutta saattaapa roihahtaa tuleen hyvin helposti. Samalla tavalla vettä hylkiväksi tehtyjä ovat myös valkoiset nauhat, jotka faaraorotta on sitonut olkavarsiensa ympärille.
Faaraorotalla on kaulassaan mustassa nahkanauhassa kullalla päällystetty pyöreä koru, jota tietämätön tuskin tunnistaa pieneksi ("kannelliseksi") kompassiksi. Jalassa Benicellä on hyvin pehmeäpohjaiset nahkasaappaat, joiden varret yltävät vain hieman yli nilkan. Saappaat ovat ajan myötä löystyneet ja aiheuttivat rakkoja naisen jalkoihin, joten tämä sitoi ne tiukemmin jalkoihinsa kenkiä tummemmilla nahkahihnoilla. Eivätpähän enää hiertäneet ja pysyivät jalassa.
Milloin nilkassa, ranteessa tai missäkin on sinivihreä nauha jota faaraorotta käyttää tarvittaessa hiustensa kiinni sitomiseen.
Luonne; Jo lapsesta asti Bernice on ollut sisäänpäinkääntynyt. Hän ei luottanut kunnolla edes lempeään genettiäitiinsä, saati sitten kauppalaivan kapteenina toimivaan faaraorottaisäänsä jota ei ole nähnyt saavutettuaan viiden vuoden iän. Hän ei koko lapsuutensa aikana leikkinyt sellaisia leikkejä, joita muut hänen ikäisensä tytöt yleensä leikkivät - Ice viihtyi mielummin puumiekkojen ja sen sellaisten kanssa. Kerran hän sattui löytämään kompassin, jolla leikkiessään oppikin huomaamattaan esineen käytön.
Enemmän poikamainen Bernice sopeutuu hyvin tilanteeseen kuin tilanteeseenkin, mutta välttää mieluusti taisteluita. Eihän hän mikään huono taistelija ole, mutta vähäisen kokemuksensa vuoksi pysyisi mieluummin sivummalla vaikka huolehtimassa haavoittuneista ja sivullisista, ettei heille käy mitään.
Vaikka faaraorotta välttääkin avoimia taistelutilanteita, ei toisen vahingoittaminen ole hänelle suurikaan ongelma. Tappaminenkin saattaa useinkin kuulua naisen työtoimenkuvaan, joten sitä ennen inhonnut Bernice ei enää ota niskoilleen sitä kamalaa syyllisyden tunnetta, mikä toisen tappamisesta yleensä seuraa. Hän ei tunnusta, saati sitten huomaa olevansa tappaessaan lähes tunteeton ja kylmä.
Tästä huolimatta faaraorotta näyttäisi ulospäin olevan kuin kuka tahansa muu, mutta ei palkkamurhaaja. Hän viihtyy niin seurassa kuin yksinkin ja tulee hyvin toimeen useimpien furryjen kanssa. Hän saattaa menettää malttinsa helposti, mutta peittää sen ihailtavan hyvin. Faaraorotta saattaa kuitenkin olla pitkävihainen, riippuen täysin tapauksesta.
Menneisyys; Bernice oli Blue Seassa asustaneen perheensä ainoa biologinen lapsi. Tämän vanhemmat, Alitha ja Gregory, olivat ottaneet kaksi susifurrya kadulta hoiviinsa. Nämä olivatkin Bernicelle kuin sisaruksia ja hänen oli vaikea uskoa näiden eläneen ikuisuuksia kadulla. Faaraorotan täyttäessä 20 vuotta, 18 vuotta täyttäneet sudet Jillian ja Harrox kuitenkin lähtivät kotoaan pestautuessaan merivoimiin.
Bernice ikävystyi susisisarensa ja veljensä lähdettyä. Hän puhui tuskin ollenkaan, vaikkei olltukaan erityisen surullinen. Mitä suotta vain aukomaan suutaan jos ei ole puhuttavaa? Faaraorotta harkitsi puolen vuoden ajan itsekin liittyvänsä merivoimiin, ja autettuaan vanhempiaan vielä jokin aikaa kotitöissä hän tekikin sen. Kouluttautuessaan Bernice tapasikin susisisarensa uudestaan, mutta vapaa-aikaa ei jäänyt erityisen paljon. Silloin tällöin Bernice, Jillian ja Harrox ehtivät vietää aikaa keskenään, mutta eipä tuo saanut faaraorottaa takaisin puheliaaksi.
Merirosvot olivat oikeastaan aina saaneet Bernicen mietteliääksi ja pikkuhiljaa hän oppi vihaamaankin moisia lainrikkojia. Hän oli onnekas, eikä merirosvoista ollut koitunut varsinaista vaaraa hänelle tai hänen perheelleen, mutta silti. Ryöstellessään laivoja merelä, piraattien kynsiin joutunut saalis oli pois heiltä, joiden olisi kuulunut saada osansa lastista. Ja monet merirosvopäälliköt ylsivät kerrassaan häikäilemättömiin tekoihin ryöstellessään ja sellainen turha väkivalta ja tappaminen herätti Bernicen mielessä mahdollisuuden kouluttautua soluttautujaksi.
Hän tajusi haluavansa auttaa merivoimia ympäri meriä nappaamaan merirosvoja. Pestautumalla merirosvomiehistöihin ja lähettämällä sitten tietoja lintujen välityksellä tai muuten. Koulutuksen päätyttyä tästä tulikin faaraorotan työ. Se ei ikävä kyllä ollut erityisen tuottoisaa ja nälkä oli usein Bernicen vieraana. Niinpä palkkamurhaajan pesti tuli ikäänkuin pakolla - hengissä selviytymisen takia. Jokaisen työkeikan jälkeen hän saattoi ajatella maailmassa olevan taas yksi roisto vähemmän - oli murhattu roisto joko merivoimien tai muiden mielestä.
Taidot; Bernice on taitava puhumaan itsensä tilanteesta kuin tilanteesta. Lisäksi hän on yllättävän voimakas, niin henkisesti kuin fyysisesti. Pienet teräaseet ovat tuttuja faaraorotalle, mutta ampuma-aseetkin kelpaavat, joskaan Ice ei sellaista mukanaan kanna. Faaraorotta on usein työssään joutunut varjostamaan furrya kuin furrya, joten ei häntä suotta välillä vakoojaksi nimitetä - sitähän hän oikeastaan on.
Muuta; Bernice siis ilmoittaa merivoimille merirosvolaivojen tai muiden sellaista vaativien siainteja ja tietoja kirjeteitse kirjekyyhkyjen välityksellä. Nainen on piilottanut mm. merikartan ja kirjepaperia vyötäisilleen sitomansa vedenkestävän, kaksikerroksisen huivin kerrosten väliin. Samoin käsiin sidottujen kangaskaistaleiden sisältä saattaa löytyä pieniä papereita tai muuta vastaavaa.
_________________________________________________________________
Tuttavuudet:
Astray Brighteye ~ Tuttu
Cyan Westgarden ~ Tuttu
Menossa oleva peli:
- Sinisen meren suojissa
Menneet pelit:
-
_________________________________________________________________
Chryseiksen kynästä
-
Muilta <3
☠